Asiakastarinat

”Brändityö ja viestintä nostivat meidät uskottavaksi peluriksi” – Veslatecin tj Tom Bergström


Veslatec on vaasalainen, voimakkaasti kasvava teollisuuden alihankkija. Yrityksen omistajavaihdoksen yhteydessä johto teki päätöksen, että brändin rakentamiseen panostetaan voimakkaasti. Brändiä onkin kirkastettu ja rakennettu pitkäjänteisesti; viestimällä.

─Olemme saaneet yrityskuvamme kirkastettua. Se on tuonut uskottavuutta sekä sisäisesti että ulkoisesti. Kyse on siitä, että kaikki näkevät nyt suunnan, minne olemme menossa. Olemme saavuttaneet puolessatoista vuodessa tavoitteemme: meiltä tullaan kysymään kokonaisuuksia, eikä enää yksittäisiä komponentteja. Asiakkaat haluavat meiltä näkemyksen, miten tämä kannattaisi tehdä. Nämä kaksi asiaa olivat päätavoitteitamme ennen brändi- ja viestintäprojektin aloittamista, Veslatecin tj. Tom Bergström  kertoo tyytyväisenä.

Todellista mielikuvaa rakentamassa – Veslatecin brändityö on konkreettisia tekoja
Herean tj:n Eliina Puijolan mukaan Veslatecin omistajat ovat alusta lähtien ymmärtäneet brändin rakennuksen konkreettisena työnä.
─Mielikuvan pitää rakentua oikeiden tekojen varaan ja niistä tulee viestiä. Brändin kirkastaminen on ollut heille kaikkea muuta kuin vain logon ja verkkosivujen uudistaminen. Brändimielikuvaa on rakennettu suunnitelmallisesti kertomalla todellisista asioista, Eliina toteaa.
─ Yhteistyössä Herean kanssa tärkeintä on helppous. Ajattelemme samalla tavalla, ei tarvitse sanoa ääneen kaikkea, eikä tarvitse vääntää rautalangasta. Arvostan sitä, että Herean tekijät kyseenalaistavat, keskustelevat ja perustelevat. Ei minun tarvitse olla aina se, joka on oikeassa. Osapuolten pitää pystyä tuomaan esille omia näkökulmia, Tom toteaa.

Enni Yli-Hynnilä Hereasta vastaa Veslatecin ulkoisesta viestinnästä. Veslatecin viestinnässä yhdistyy markkinointiviestintä, uutisointi ja rekryviestintä toisiaan tukevalla tavalla.

─ Olemme saaneet paljon aikaan puolessatoista vuodessa. Yrityksen johto pitää viestintää todella tärkeänä. Rakennamme viestinnällä sekä brändimielikuvaa asiakkaiden että rekrytoitavien suuntaan. Yritys kasvaa kohisten ja on tärkeä kertoa kaikille, mihin on investoitu, mitä asiakkaat arvostavat ja millainen työpaikka yritys on. Huolehdimme myös, että viestintä jaetaan tehokkaasti yrityksen somekanavissa, jotta se tavoittaa halutut kohderyhmät. Myös mediatiedottamiseen on panostettu. On todella hienoa nähdä konkreettisesti, miten mielikuva yrityksestä rakentuu todeksi näiden arkisten juttujen avulla, Enni summaa.


Veslatecin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Poikkimäki kertoo, että uusi brändi on vaikuttanut vahvasti Veslatecin työnantajamielikuvaan.

– Olemme tyytyväisiä Herean rakentamaan brändiin ja jatkuvaan viestintään. Sillä on ollut suuri merkitys siihen, että Veslatecista on tullut vajaan kahden vuoden aikana haluttu työpaikka Vaasan alueella, Jyrki sanoo.

Sisäinen viestintä – juurrutetaan toimintatapoja ja kerrotaan yhteisesti faktoja
Toimitusjohtaja piti alusta lähtien tärkeänä, että brändi ja sen toimintatavat jalkautetaan koko henkilöstölle. Herea on tehnyt yritykselle sisäisen koulutusaineiston ja kouluttanut henkilöstöä.

─Myös tässä asiassa on menty eteenpäin, mutta muutokset eivät tapahdu kuin napsauttamalla. Tätä työtä jatkamme sinnikkäästi, Tom sanoo.

Yritys on aloittanut myös säännöllisen sisäisen viestinnän info-tv:n avulla.
─ Info-tv:ssä pyörivän viestinnän merkitys on tärkeä. Siellä näkyy asia faktana, eikä se muutu siitä mihinkään. Asia näkyy kaikille saman sisältöisenä. Joskus käy niin, että puhuttuna asiat muuttuvat tai värittyvät. Info-tv:n sisällöissä on ajankohtaisia asioita, mitä tehdään ja mitä on yhdessä päätetty ja asioita, jotka liittyvät laatuun ja toimituksiin, Veslatecin tuotantopäällikkö Vesa Peltomäki summaa.

─ Mielestäni sisäisen viestinnän tärkein tehtävä on säästää kaikkien aikaa – hoidetaan viestinnän tuotanto napakasti ja pidetään puhe faktoissa. Napakoilla info-tv:llä näkyvillä viesteillä asia tulee selväksi kaikille samanaikaisesti, Veslatecin sisäisestä viestinnästä vastaava Maija Anttila toteaa.
Anttila kertoo, että Veslatecin sisäisen viestinnän tuotanto on kalenteroitu etukäteen ja aineisto kerätään tehokkaasti puhelimessa. Aikaa ei käytetä mihinkin turhaan, eikä keksimällä keksitä yhtään viestinnän aihetta. Tapetilla ovat hr-asiat, johdon terveiset, työturvallisuus, ajankohtaiset asiat ja brändin toimintaperiaatteiden jalkauttaminen.

─Omasta näkökulmastani myös toteutustapa on todella tehokas asiakkaalle. Asiakas saa suoltaa ulos asiat yhdessä puhelussa ja saa aiheet takaisin valmiina info-tv:n slaideina tehtaassa pyöritettäviksi, Anttila summaa.

http://www.veslatec.com/