Nyheter

10.1.2019

Tulevaisuuden tärkein tavoite ei ole liikevaihto, vaan toimiva konsepti asiakkaille

Herean palvelukonsepti kehittyy suunnitellusti. Palvelukonseptin idea on tarjota teollisuus- ja palveluyritykselle kustannustehokas ja toimiva malli sisäiseen- ja ulkoiseen viestintään.

– Jos yritykseen palkataan yksi viestinnän ihminen, minimivuosikustannus on 50 000 – 60 000 euroa riippuen budjetointitavasta. Yksi ihminen on harvoin erinomainen kirjoittaja, visuaalinen suunnittelija, video- ja valokuvaaja ja sosiaalisen median osaaja. Herean konsepti on kehitetty kasvaville yritykselle, jotka tarvitsevat monipuolista ja suunnitelmallista viestintää järkevillä vuosikuluilla. Tälle palvelulle on selkeää kysyntää, Herean tj. Eliina Puijola sanoo.
Herean strategiana on kasvaa. Olennaisinta ei kuitenkaan ole kasvu itsessään, vaan palvelutuotteiden kehittäminen sellaisiksi, jotka istuvat asiakkaan tarpeeseen. Jos ei ole toimivaa palvelukonseptia, ei ole liikevaihtoakaan.

─Olemme viestinnän kumppani, joka tekee sen, mikä pitää tulla tehdyksi. Tehtävänämme on ajatella asiakkaan puolesta. Emme myy siksi, että tuote pitää saada myytyä, vaan siksi, että asiakas tarvitsee palvelua.

Ihmisiä motivoi se, mikä on itselle luontaista. Siksi palkkaamme intohimoa ja asennetta

─Olen itse aina ollut kova tekemään töitä. En ole ikinä kyllästynyt tähän työhön, koska oivallusten tuottaminen toiselle on motivoinut minua aina. Minusta on myös oikein, että jos tekee paljon, siitä hyötyy myös itse. Inhoan suunnitelmia, joista ei näe, miten ne toteutetaan käytännössä, Puijola sanoo.

Nämä lähtökohdat näkyvät Herean toiminnassa. Kun Puijola perusti Herean, hänellä oli yrityksen toiminnasta selvä idea. Tehdyn työn määrän pitäisi näkyä tekijöiden palkassa. Ihmisten tulisi tehdä sitä, mikä on heille luonnostaan innostavaa ja kiinnostavaa. Yrityksessä pitäisi keskittyä kehittämään palveluita, joista on asiakkaalle käytännön hyötyä. Kirjoitetun sisällön pitäisi liikauttaa sekä henkilöstöä että asiakkaita. Ihmisten tulisi saada olla oma itsensä. Tästä syntyi Herea, jossa kehitetään samanaikaisesti sekä käytännönläheisiä palveluita asiakkaille että toimivaa Herean liiketoimintamallia.

– Kaikki ihmiset eivät halua tai pysty olemaan itseohjautuvia, mutta tekemässämme työssä ei toimi enää ylhäältäpäin käskeminen. Itseohjautuvuus vaatii organisaatiomallin ja toimintakulttuurin, joka antaa työntekijöille valtaa ja mahdollisuuksia oman työn ja koko yrityksen kehittämiseen. En usko ihmisten vahtimiseen, enkä motivointiin, sillä motivaation pitää lähteä ihmisestä itsestä. Jos motivaatiota ei ole, se on rekrytointivirhe. Jos johtajan tehtävä jatkuvasti motivoida ihmisiä, silloin on isoja ongelmia.

Tapa tehdä töitä muuttuu rajusti seuraavan 10 vuoden aikana - Herea on jo mukana kelkassa

Herealla on käytössä rinnakkain palkkatyömalli ja Herea-yrittäjämalli. Molemmat perustuvat siihen, että työntekijällä on paljon vapautta ja vastuuta. Työntekijöillä on laajat etätyöoikeudet ja vapaat kädet rytmittää työntekoa ja suunnitella oma ajankäyttöä. Tekemisessä fokus ei ole työajassa, vaan siinä, mitä saadaan aikaiseksi. Siksi myös palkka perustuu tehtyyn työhön.

─Työn tuottavuusvaatimukset kasvavat yhteiskunnassamme jatkuvasti. Siksi uskon, että Herean toimintamalli on osa tulevaisuuden työntekoa. Neljän vuoden kehitystyön jälkeen voin sanoa, että usko omaan ideaan on ollut välillä koetuksella, mutta nyt, seitsemättä työntekijää rekrytoidessa uskaltaa jo sanoa, että oikealla tiellä ollaan.

”Olen ylpeä tekijöistämme – nopeita adaptoitujia vaativiin aiheisiin”

– Olen ylpeä työntekijöidemme osaamisesta ja asenteesta. Tässä työssä pärjää se, jolla on halu tulla paremmaksi ja kasvaa asiantuntijaksi. Hereassa kaikilla työntekijöillä on intohimo ja palo omaan osaamisalueeseensa. Tekijöidemme pitää olla samanaikaisesti nöyriä, mutta rohkeita.

Puijolan mukaan työntekijältä vaatii asennetta heittäytyä uuden asiakkaan kelkkaan, jossa joutuu ottamaan haltuun itselle vieras, usein tekninen aihe. Kaikki Herean työntekijät ovat humanisteja ja asiakkaat useimmiten insinöörejä. Tämä on kuitenkin Herean vahvuus – se pakottaa teknisen asiakkaan yksinkertaistamaan asioita ja katsomaan omaa osaamista asiakkaan näkökulmasta. Työntekijältä vaatii myös kanttia hyväksyä se, että kukaan muu ei ota vastuuta omasta työstä, vaan siitä on vastuussa asiakkaalle vain itse. Tämä tuottaa kuitenkin hyvää tulosta: hyvin tehtyjä töitä, pitkiä asiakkuussuhteita ja kasvavaa luottamusta – todellista kumppanuutta asiakkaan ja Herean välille.

─Jokainen rekrytointi tuo meille ja asiakkaillemme uuden palasen lisää. Se tarkoittaa osaamisen ja palveluiden kasvua. Siksi meille on tärkeämpää mennä osaaminen ja palvelutuote edellä kasvussa, kuin fokusoida liikevaihdon kasvuun.

 

ELU herea linkedin

 

Gå till "Nyheter"