18.03.2021

Herean Enni Yli-Hynnilälle ja Eliina Puijolalle ELY-konsultointioikeudet

Herean sisältöstrategi Enni Yli-Hynnilä on saanut ELY-konsultointioikeudet teemassa markkinointi ja asiakkuudet.

 Ennin ensimmäinen konsulttikausi alkaa vuoden 2021 alusta. Konsultointioikeuksien myötä Enni voi toimia ELY-keskusten yritysten kehittämispalveluiden palvelutuottajana.

–ELY-keskuksen markkinoinnin konsultointioikeudet edellyttävät hyvää liiketoimintaymmärrystä markkinoinnin osaamiseen lisäksi. Vaikka Herea on markkinointiviestinnän toimisto, kaikilta rekrytoitavilta henkilöiltä edellytetään intoa ja asennetta kehittyä myös liiketoiminnan osaajaksi. Ennin valinta konsultiksi osoittaa, että pitkäjänteinen sisäisen koulutuksemme, henkilökunnan kanssa yhdessä tehty tuotekehitys ja vaativat asiakasprojektit ovat hyvä yhdistelmä asiantuntemuksen kasvattamisessa. Enni on nyt ensimmäinen herealainen, jonka työkokemuksen pituus ja referenssit mahdollistivat hakemisen, Herean toimitusjohtaja Eliina Puijola kertoo.

– Ely-konsultointioikeuksien saaminen tuntuu hienolta palkinnolta tekemästäni työstä. Kiitos kaikille asiakkaille, joiden kanssa olen saanut kehittyä vuosien varrella. Kiitos erityisesti niille, joiden kanssa tehtyjä töitä sain käyttää referensseinä ja jotka kannustivat hakemaan oikeuksia, Enni sanoo.

Eliinalla on pitkä kokemus konsultoinnista

Eliina Puijola on toiminut Elyn markkinoinnin konsulttina vuodesta 2010 asti. Myös Eliina jatkaa ELY-konsulttina. Hän toimii myös osana Highline-verkostoa, jossa on vahva edustus mm. rahoituksen, talousosaamisen ja kasvun asiantuntijoita.

– Minulla on ollut onni tutustua jo urani alkuvaiheessa innostaviin ja kokeneisiin liiketoiminnan kehittäjiin.  Highline-yhteistyö on merkinnyt minulle samaa kuin Herean sisäinen sparraus: Highlinen asiantuntijoiden kanssa olen oppinut kymmenessä vuodessa todella paljon uutta. Yhteisissä asiakasprojekteissamme todella toteutuu 1 +1 =3. Mikään koulutus ei korvaa käytännön osaamista, jota voi oppia ja nähdä toiselta ammattilaiselta.

Mitä ELY-konsultointi toteutetaan ja mitä se maksaa?

ELY-konsultointi on tarkoitettu pk-yrityksille, jolla on tarve suunnitella ja kehittää markkinointia ja asiakkuudenhallintaa. Projektit toteutetaan ELY-myöntämillä konsultointipäivillä. Asiakkaan maksuosuus on 325 € + alv/päivä.

Konsultointipäiviä haetaan ELY-keskuksen sähköisessä järjestelmässä. Prosessi on helppo ja autamme hakemuksen tekemisessä. Lue konsultoinnista lisää täältä.

Ennen Konsultointi-palvelun hakemista yrityksesi nykytila ja kehittämistarpeet tulee olla arvioitu esim. Analyysi-palvelussa. Jos yrityksesi nykytila on arvioitu muuten ja kehittämistarve on selvillä, voit hakea Konsultointi-palvelua ilman Analyysi-palvelua.

Mitä ELY-konsultointi käytännössä tarkoittaa?

Konsultoinnilla voidaan tehdä esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä:

  • Yrityksen markkinointi, brändi - tai sisältöstrategia, markkinoinnin ja viestinnän operatiivinen suunnitelma.
  • Markkinoinnin eri osa-alueisiin perehtyminen, kuten hinnoittelu, tuotteistus, asiakkuudenhallinta ja jakelu.
  • Käyttökelpoisten ja kustannustehokkaiden markkinointikanavien ja -keinojen selvittäminen.
  • Yrityksen resursseihin sopivien digitaalisten ratkaisujen suunnittelu.

Huom. palvelu ei sovellu markkinoinnin ja myynnin operatiivisiin töihin.

 

Lue lisää Herean ELY-konsultoinnista ja konsulttien esittelyt.

Tarvitseeko sinun yrityksesi yllä olevia toimenpiteitä? Ota yhteys Enniin tai Eliinaan, niin keskustellaan yrityksenne tarpeista!

 

Enni Yli-Hynnilä

konsultointikielet kielenä suomi

+358 40 166 3230

enni.yli-hynnila@herea.fi

 

Eliina Puijola

konsultointikielet suomi, ruotsi ja englanti

+358 40 504 1198

eliina.puijola@herea.fi

ELY keskuksen logokehpa logo fiLähteet ja lisätietoa:

https://www.ely-keskus.fi/web/yritystenkehittamispalvelut/konsultointi

https://www.ely-keskus.fi/web/yritystenkehittamispalvelut/markkinointi-ja-asiakkuudet

https://www.ely-keskus.fi/documents/19426953/19428642/Hyv%C3%A4t+ev%C3%A4%C3%A4t+eteenp%C3%A4in+esite+fi.pdf/afa4f377-848b-456d-93d4-ef034d110346