Elina2
28.06.2021

Tee sitä, mitä osaat parhaiten!

Meitä jokaista motivoivat eniten sellaiset työt, harrastukset tai puuhailu, jotka ovat meille luontaisesti mielekkäitä ja helppoja. Vaikka olisimme hyviä monessa asiassa, voiton vie kuitenkin se juttu, joka on itselle kaikkein tärkeintä. Itselle tärkeimmän asian, intohimotekijän, tunnistaminen on monelle vaikeaa. Huomaamme tämän usein työssämme, kun kaivamme esiin yrityksen avainhenkiköiden kiinnostuksen kohteita. Yrityksille on kuitenkin monesta syystä tärkeää tunnistaa tämä tekijä. Intohimo johonkin asiaan vie yritystä eteenpäin ja se vie sitä eteenpäin etenkin silloin, kun homma takkuaa tai tulee erilaisia haasteita. Jos yrityksen liiketoiminnan ydin ei ole yrittäjien tai omistajien omassa intohimossa, innostus hiipuu ja kehitys pysähtyy. Myös rekrytoinnin kannalta on oleellista valita työhön henkilö, jolle työtehtävä on henkilökohtaisella tasolla tärkeä. Mitä enemmän yrityksessä on ihmisiä, joille oma työ on sydämen asia, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se kasvaa, komistuu ja vetää puoleensa muita innostuneita tekijöitä. 

Menestyneille yrityksille (ja ihmisille) yhteistä on se, että he ovat joko tiedostaen tai tiedostamattaan valinneet työkseen alan, joka liittyy kiinteästi henkilön luontaiseen kiinnostukseen jotain asiaa kohtaan. Intohimotekijän tunnistaminen helpottuu, kun palaa takaisin lapsuuteen ja nuoruuteen. Kun kysyy itseltään: "Mistä leikeistä tai tekemisestä pidin eniten lapsena?" tai "Mikä oli minulle lapsena kaikkein helponta ja mielekkäintä?" löytää usein polun, jota seuraamalla voi hahmottaa oman intohimotekijän. Intohimotekijän tunnistaminen on yksilölle itselleen tärkeää, sillä meistä jokainen on onnellisimmillaan silloin, kun voi tehdä itselle merkityksellisiä asioita. Kun tekijän tunnistaa, voi valita ammatin, joka luontaisesti sopii itselle. On hyvä muistaa, että raha motivoi hetken, mutta enemmän motivoi se, että saa tehdä päivittäin asioita, jotka ovat itselle luontaisia, jopa helppoja ja merkityksellisiä. 

Koska palaamme jatkuvasti asiakastöissämme kysymään ihmisiltä: Mitä rakastit tehdä lapsena? Mikä oli sinusta hauskaa?, annoimme kesäharjoittelija Aksulle tehtäväksi tehdä sarjan videoita, joissa hän kysyy näitä kysymyksiä Herean henkilökunnalta. Katso Aksun toteuttamat videot, jos haluat tietää, mitä olemme mieluiten tehneet lapsena ja miten se näkyy työssämme nyt :)

Tämän myötä toivotamme ihanaa kesää kaikille! Laiskottele ja anna ajatusten virrata!

Eliina Puijola, ceo

 

AD Minna

 

 CEO Eliina 

 

sisältöstrategi Maija

 

sisältöstrategi Enni