Tyhmä tyttö, joka ei osannut matikkaa
Kävin koulua pienessä kylässä. Koulu oli pieni ja turvallinen, josta on jäänyt hyviä muistoja. Luokkamme oli ikimuistoinen, sen parempaa luokkahenkeä ei sen jälkeen enää tullut missään opinajossa.
Luokallemme oli siunaantunut vahvoja persoonallisuuksia ja eri asioista kiinnostuneita lapsia. Oli hyviä piirtäjiä, käsityöntekijöitä, soittajia, urheilijoita, rummuttajia. Oli lapsia, jotka olivat ahkeria ja vähemmän ahkeria. Matemaattisesti lahjakkaita, koulua inhoavia ja koulussa tasaisesti pärjääviä.
Toisten lahjakkuutta pystyi mittaamaan todistuksella, toisten lahjakkuus ilmeni muissa, kuin varsinaisissa kouluaineissa. Tämän ymmärsin kuitenkin vasta hyvin paljon myöhemmin aikuisena. Tarvittiin valtava määrä kohtaamisia eri taustaisten ihmisten kanssa, joiden myötä oivalsin, miten erilaista lahjakkuutta ja älykkyyttä ihmisillä voi olla.
Kouluaikana minulle kuitenkin kirkastui, millainen ero on henkilöllä, jolle summatiivisen kokeen viimeiset tehtävät olivat lastenleikkiä verrattuna siihen typpiin, joka ei koskaan osannut laskea sitä viimeistä tehtävää. Matikan osaajilla oli hyvä muisti ja nopea päättelykyky. Matikan osaajat olivat siis älykkäitä. Matematiikan arvostus tihkui myös läpi puheista ja asenteista, vaikka sitä ei olisi suoraan sanottukaan. Omituinen tapani havainnoida monia asioita samanaikaisesti ja yhdistellä näitä ihmeellisiksi ajatuskuvioiksi, teki minusta hassuja juttuja keksivän tyypin, mutta ei todellakaan älykästä. Minä kuuluin siis joukkoon, joka päätteli jo varhain ala-asteella, että olen tyhmä, koska en osaa matikkaa.
Yläasteen matikan opettajani Anneli sanoi suoraan, että ota lukiossa lyhyt matikka, siinä pärjäät kyllä hyvin. Että älä turhaan ota pitkää, koska se tulee teettämään sinulle liikaa töitä. Ja niin otin. Siihen aikaan lukiossa oli sama opettaja kaikki kolme vuotta. Raimo opetti kärsivällisesti minua kolme vuotta. Opin todella hyvin matikan perusasiat, joista minulle on ollut sekä privaatti- että työelämässä todella paljon hyötyä. Koin myös paljon onnistumisen iloa hyvistä numeroista, joita sain. Hyväksyin sen, että en ole matikkanero, mutta minulle tämä riittää. Tyhmä ehkä pitkässä matikassa, mutta lyhyessä jopa hyvä. Olen ikuisesti kiitollinen sekä Annelille että Raimolle, jotka näkivät, mihin minun kannattaa panostaa ja mihin ei.
Yhteiskunnallisesti nykyään ei olla yhtä humaaneja kuin mitä Anneli ja Raimo olivat. Jos ennen matematiikan arvostus vain tihkui läpi asenteista, nykyään on toiset sävelet. Yliopistojen pääsykriteerit ovat paaluttaneet kaikkien tietoisuuteen sen, että matematiikan osaajat ovat ylivertaisia muihin nähden: jos osaat matikkaa, olet parempi ja arvokkaampi ihminen. Kaikista matemaattisista aineista saa parhaat pisteet, huolimatta siitä, mille alalle aiot suuntautua. Nuoret alkavat optimoida ainevalintojaan tämän perusteella ja monet valitsevat luultavasti aivan väärin. Opiskellaan ja päntätään matikkaa, kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa, koska niistä saa parhaat pisteet. Oi Anneli, voisitko puhua vähän järkeä tälle maailmalle, niin kuin puhuit silloin minulle? Ei ihme, että maassamme nuorten ihmisten mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet tasolle, jolla tulee olemaan pitkät jäljet yhteiskunnassamme. Voin vain kuvitella, miten epätoivoiseksi olisin tuntenut itseni tänä päivänä: tyhmä tyttö, joka ei osaa matikkaa. Armopaloilla voin päästä sisään pääsykokeilla, jos sittenkään. Terapia olisi kolkuttanut ovella, ennekuin olisin edes pääsykoekirjoja päässyt avaamaan.
Elämä on kummallista. Mitä paremmin pääsee tutustumaan itseensä juuri sellaisena kuin on, sitä varmemmin löytää itsensä parhaimmat puolet. Ne asiat, jotka todella kiinnostavat itseä, ovat itselle luontaisia, helppoja ja hauskoja. Näiden joukosta löytyvät ne tekijät, joiden perusteella jokainen meistä voi menestyä omassa jutussaan. Motivaatio tehdä jotain paremmin syntyy siitä, että saa tehdä itselleen tärkeää ja arvokasta asiaa. Jos yhteiskunnassa halutaan parantaa kilpailukykyä, pitäisi keskittyä siihen, että voitaisiin ohjata ihmiset tekemään asioita, joissa he ovat luontaisesti hyviä ja joista he ovat kiinnostuneita.
Menestyjä on henkilö, joka on yrittänyt ja erehtynyt. Toistanut jotain asiaa tuhansia kertoja. Ottanut opikseen, turhautunut ja riemuinnut. Tällaista menestyjää ei ensisijaisesti motivoi raha, asema tai muu ulkoinen juttu, vaan oma kiinnostus asiaan ja halu keksiä ratkaisu. Menestyjiä ei synny sillä, että pakotetaan tai ohjataan väärillä kannustimilla ihmisiä tekemään jotain, mikä ei kiinnosta. Tällä taktiikalla syntyy pahoinvointia ja suuria yhteiskunnallisia kustannuksia.
Jos et usko, valitse asia, mitä olet inhonnut aina tai minkä tekemisestä et ole lainkaan kiinnostunut. Kun työpäivä loppuu, ala opiskella tätä juttua. Opiskele sitä tunti päivässä, joka päivä. Harjoittele, pure hammasta ja jatka. Jatka tätä kolme vuotta. Mieti sitten sen jälkeen, että mitä olisit voinut tehdä, jos olisit käyttänyt aikasi sellaiseen, mistä todella olet kiinnostunut. Kuinka paljon olisit keksinyt uutta ja kehittynyt? Ja minkä loistavan idean olisit ehkä saanut matkan varrella?
Rakas koululainen, ylioppilas tai aikuinen työelämässä. Koskaan ei ole myöhäistä valita toisin. Tee elämässäsi sitä, mikä on sinulle sydämen asia. Se kannattaa mielenterveyden, työpaikan saamisen, ammattiylpeyden ja työtyytyväisyyden. Yhteiskunnalle se tuo enemmän verorahoja, menestyneitä yrityksiä ja innovaatioita. Ja paljon vähemmän surua ja murhetta, joka maksaa hyvin paljon.
Eliina Puijola, ceo, Herea Oy ja Hienosäätö Oy