15.11.2021

Certia Oy

”Herea elää tätä juttua yhtä täysillä kuin mekin”

Asiakkaidensa omistama in-house -yhtiö Certia tarjoaa korkeakouluille HR-, palkka- ja taloushallinnon palveluja sekä niiden järjestelmiä. Certian toimitusjohtaja Ulla Laalo otti yhteyttä Hereaan huomattuaan, että yrityksen viestintä oli jäänyt muiden töiden jalkoihin. Sisäisen ja ulkoisen viestinnän palveluiden lisäksi toiveena oli yrityksen ulkoisen ilmeen päivittäminen, yrityksen brändin ja tarinan kirkastaminen sekä työnantajakuvan kohentaminen. 

—  Aloitimme yhteistyömme brändikartasta, jonka jälkeen suunnittelimme kotisivujemme rakenteen ja sisällöt uusiksi. Herea toteutti myös uusien kotisivujemme visuaalisen ilmeen suunnittelun. Tämän jälkeen teimme digitaalisen viestinnän strategian ja operatiivisen suunnitelman, jota olemme siitä lähtien toteuttaneet. Herea hoitaa myös jatkuvaa viestintäämme asiakaskirjeitä ja sosiaalista mediaa myöten. Toiveemme kokonaisvaltaisesta palvelusta on siis täytetty.

Ulkopuolinen viestinnän kumppani, joka ei tunnu ulkopuoliselta

Laalon mukaan ulkopuolista viestinnän kumppania käyttämällä yrityksen resurssit vapautuvat varsinaiseen asiakastyöhön ja henkilöstö voi keskittyä omaan osaamisalaansa. Lisäksi viestinnän asiantuntija pysyy koko ajan kärryillä viestinnän alalla jatkuvasti tapahtuvista muutoksista ja uudistuksista. Näin yritys ei jää kehityksessä jälkeen.

— Asiantuntijamme ovat asiantuntijoita omilla aloillaan, joten oli luontevaa ottaa myös viestintää hoitamaan alan asiantuntija. Se tuo meille huolettomuutta.

Koska viestinnän kumppanin hyödyntäminen oli Certialle uutta, alussa oli ilmoilla epävarmuutta siitä, miten yrityksen brändäämiseen ja brändikartan tekoon voidaan tarttua ulkopuolisen henkilön johdolla. Epävarmuus kuitenkin karisi nopeasti.

— Yrityksemme brändäys onnistui hyvin. Brändikartta on vaikuttava työkalu toimintatapojen linjaamiseen sekä brändin ja strategian jalkauttamiseen. Herean Maija Anttila on aidosti kiinnostunut tarinastamme ja elää tätä juttua yhtä täysillä kuin mekin. Hän ei edes tunnu ulkopuoliselta, vaan yhdeltä meistä. Naurua ja huumoriakin on mahtunut matkan varrelle. Herealaisten kanssa on oikeasti kiva työskennellä. He ovat oikeita ammattilaisia.

Tulokset satsauksen arvoisia

Ulla Laalo suosittelee Hereaa kaikille pk-sektorin toimijoille niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin viestintään, yrityksen vaiheesta riippumatta. Laalon mukaan ammattimaista kumppania hyödyntämällä yrityksen viestintä on strategioiden ja vuosisuunnitelmien ansiosta systemaattista ja näin ollen myös tuloksellista.

— Tulokset ovat olleet kaiken satsauksen arvoisia. Olemme lyhyessä ajassa saaneet paljon enemmän kuin uskalsimme odottaakaan, ja vielä paljon helpommalla. Olemme yhteistyöhön todella tyytyväisiä – Herealla oikeasti tiedetään, mikä toimii.

 

Tutustu Certian uuteen ilmeeseen ja verkkosivuihin täällä.

Kaipaako sinunkin yrityksesi viestinnän palveluja? Ota yhteyttä Hereaan!