07.10.2021

Dialogis Oy

"Kumppanuutta, jota jokaisella yrittäjällä tulisi olla"

Dialogis Oy on Isossakyrössä sijaitseva yritys, joka tarjoaa psykoterapiapalveluita, koulutuksia, työnohjausta sekä luentoja. Lisäksi Dialogis-yrittäjä Johanna Perttilä on luonut Dialogiset-tuoteperheen, johon kuuluu muun muassa opetus-, ohjaus-, sosiaali- ja terveysalalla käytettäviä olo- ja tunnetilakortteja. Nyt alun perin yhdeksi korttisarjaksi kaavailtu tuote on kasvanut kokonaiseksi tuoteperheeksi. Herean kanssa yhteistyö alkoi, kun Perttilä tunsi kaipaavansa kumppania markkinoinnin tueksi. 

— Yhteistyöhömme on kuulunut muun muassa tuotteistusta, brändikartan tekoa sekä tekstien tuottamista niin Dialogis Oy:n kuin Dialogiset-tuoteperheenkin kotisivuille. Herealta saan kaipaamani ammattitaitoa, mutta myös kumppanin, jonka kanssa olla vuorovaikutuksessa, Perttilä kertoo.

”Helpottavaa, kun joku ajattelee minun aivoillani”

Herean kanssa tehty yhteistyö on kasvattanut Perttilän omaa henkistä pääomaa. Hänen mukaansa jokainen yrittäjä tarvitsee tällaista kumppanuutta.

— Herea kulkee koko ajan mukana yritykseni matkalla, eikä vain hoida hommaa ja poistu takavasemmalle. Heidän kanssaan voi pompotella ideoita edestakaisin ja käydä vuoropuhelua, mutta välillä olen myös vain suoltanut ajatuksia, jotka he ovat sitten puristaneet timanteiksi. Herealla osataan sanoittaa asiat arkikielelle ja todella kuunnellaan, mitä asiakas haluaa. On aivan loistokasta, että yhteistyökumppanit ovat samalla aaltopituudella. Aivan kuin he ajattelisivat minun aivoillani!

Yhden naisen kasvuyrityksen puikoissa olevalle Perttilälle on selvää, että yksin aika ei riitä kaikkeen. Kun markkinointia ja viestintää hoitaa ulkopuolinen taho, yrityksen johdossa pystytään keskittymään muihin asioihin. Ajan vapautuminen yritystoiminnan kasvattamiseen on yrittäjälle kullanarvoista.

Työntekoa, mutta hauskaa sellaista

Herean kanssa työskentelyssä on Perttilän mukaan työntekoa ja huumoria sopivassa suhteessa.

— He ovat oikeita terrierejä! Vetävät sopivasti sukasta, mutta kuitenkin aina positiivisesti. Heillä on aito halu tehdä hyvää ja päästä sisään asiakkaan mielenmaisemaan. Pelaamme yhdessä samaan maaliin, toistemme asiantuntijuutta esiin nostaen. Olen suositellut ja suosittelen vastakin Hereaa muillekin. 

 

Lue lisää Dialogis Oy:n palveluista täältä. Hauskan ja värikkään Dialogiset-tuotesarjan tuotteet löydät täältä.

Herean palveluihin pääset tutustumaan täällä.