01.10.2020

Rekrytointimme on päättynyt

Herean uuden sisältöstrategin rekrytointi on nyt päättynyt. 

—Saimme runsaasti hakemuksia. Hakijoilla oli paljon mielenkiintoista osaamista ja monipuolista työkokemusta.  Kaiken kaikkiaan hakijoiden taso oli korkea, mikä oli tietenkin ilahduttavaa, kertoo Herean toimitusjohtaja Eliina Puijola.

Herean yksi tärkeistä toimintavaoista on se, että kaikki työntekijät voisivat tehdä sellaista työtä, missä heidän parhaat ominaisuutensa pääsevät oikeuksiinsa. Tästä syystä uuden henkilön valinnassa painotettiin osaamisen ja työkokemuksen lisäksi vahvasti myös henkilön luontaisia ominaisuuksia.

— Haluamme, että työntekijöillämme on täydet edellytykset onnistua omassa työssään ja tehtävässään. Tästä syystä kartoitimme tarkasti niitä ominaisuuksia, joita tässä työssä menestyminen edellyttää. Kun ihminen saa tehdä sitä mistä hän on aidosti kiinnostunut, motivaatiota ei tarvitse lähteä etsimään, vaan se on jo lähtökohtaisesti olemassa.

Uuden työntekijän valinnasta uutisoidaan tarkemmin lokakuun lopussa.

Lue Herean nykyisen henkilökunnan esittelytekstit täältä  ja tutustu yrityksen tarinaan täällä.