Enni
10.02.2020

Brändi syntyy teoista

Abloy, Fiskars ja Fazer. Nämä brändit äänestettiin vuoden 2018 Suomen arvostetuimmiksi brändeiksi Markkinoinnin & Mainonnan teettämässä tutkimuksessa.

Mitä tulee mieleen, kun ajattelet Abloyta, Fiskarsia ja Fazeria? Ehkä logot, tuotteet tai brändeihin liitetyt mielikuvat, kuten suomalaisuus, kestävyys, luotettavuus ja laatu?

Kukapa ei haluaisi tällaisten asioiden yhdistyvän omaan yritykseen.

Homma kotiin selkeillä toimintatavoilla

Brändiä ei luoda hetkessä. Brändi ei ole yhtä kuin yrityksen logo, vaan se on paljon muuta. Ennen kaikkea brändi liittyy yrityksen toimintatapoihin: miten yritys hoitaa asiansa niin, että asiakkaat liittävät yritykseen positiivisia mielikuvia ja erottuu kilpailijoiden joukosta.

Kuvittele, että menet ostoksille. Käyt H&M:ssä, Vero Modassa ja Vilassa. Kaikki nämä kaupat myyvät vaatteita, mutta toimivat kuitenkin aivan eri tavalla. Tuotteet ovat lähellä toisiaan, mutta jo kauppaan astuessa vaikutelma yrityksistä on erilainen.

Sama pätee teollisuudessa. Jokainen tehdas on erilainen. Miksi? Siksi, että siellä toimitaan eri tavalla. Ihmiset ovat erilaisia, ympäristö voi olla toisissa paikoissa siistimpi tai sotkuisempi, toimitusjohtaja voi kätellä jämäkämmin tai löysemmin, henkilökunta voi tervehtiä tai olla tervehtimättä, yrityksessä voi olla uudet tai vanhat laitteet tai yrityksessä voi olla hieno sisustus, joka tekee vaikutuksen.

Tämän lisäksi yritykset todennäköisesti viestivät eri tavalla – tai ei ollenkaan.

Brändin luominen vaatii pitkäjänteisyyttä

Brändi ei synny välttämättä edes parin vuoden aherruksella. Abloyn tarina alkoi jo vuonna 1907. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Oura-sormuksen tarina on kuuluisa siitä, miten aktiivista brändityötä sormuksen myymiseen on tehty ja kuinka nopeasti se on tullut suosituksi. Brändin luominen tyhjästä  vaatii kuitenkin paljon aikaa, aivoja ja rahaa.

Brändiin satsaaminen kuitenkin kannattaa, sillä positiivinen mielikuva yrityksestä näkyy tuloksessa.

Ensin pitää tietää itse, mitä yritys tekee

Joskus käy niin, että yrityksessä ei oikein itsekään tiedetä, mitkä ovat sen toimintatavat, erottuvuustekijät ja asiakashyödyt. Silloin on vaikea kertoa yrityksen toiminnasta ja erottua markkinoilla. Voi toki olla, että nämä asiat tiedetään, mutta niitä ei ole kiteytetty, eivätkä ne ole kirkkaina jokaisen työntekijän mielessä. Brändi kuitenkin syntyy meidän teoistamme joka päivä. Siis aivan jokaisen, joka yrityksessä on töissä.

Olisiko aika aloittaa yrityksesi brändin kirkastaminen?

 

Ota yhteyttä:

Enni Yli-Hynnilä

puh. 040 166 3230

enni.yli-hynnila@herea.fi