Teuvan Keitintehdas
Jatkuva markkinointiviestintä auttaa yritystä ja sen asiakkaita löytämään toisensa
Teuvan Keitintehdas on eteläpohjalainen yritys, joka valmistaa kenttä- ja katukeittiöitä, erikoiskeittimiä ja muita liikuteltavia ruoanvalmistuslaitteita esimerkiksi kenttämuonitukseen, tapahtumaruokailuun ja pihakeittiöruoanlaittoon. Lisäksi yritys tekee kiukaita ja vedenlämmitysratkaisuja puulämmitteisiin saunoihin.
Teuvan Keitintehtaan ja Herean yhteistyö sai alkunsa yrityksen brändin ydinasioiden kiteyttämisestä brändikarttaan. Brändityön pohjalta yrityksen verkkokauppana toimivat kotisivut uudistettiin. Teuvan Keitintehtaalle tehdään myös säännöllistä, myyntiä tukevaa viestintää.
– Kaikki markkinointi lähtee yrityksen ydinsanomasta. Halusimme terävöittää viestintää varten, keitä me olemme ja mitä me teemme. Sen muotoilemiseen oli hyvä käyttää ulkopuolista osaamista ja näkökulmaa. Enni osaa oikeilla kysymyksillä sparraamalla löytää olennaiset asiat ja pukea ne sanoiksi, jotka asiakaskin sisäistää heti, Teuvan Keitintehtaan toimitusjohtaja Henri Penttilä kertoo.
Penttilän mukaan säännöllinen markkinointiviestintä auttaa yritystä ja sen asiakkaita löytämään toisensa. Yksikin somekampanja voi auttaa kasvattamaan myyntiä nopeasti. Jatkuva ja suunnitelmallinen markkinointiviestintä kantaa hedelmää pitkään, sillä se kasvattaa brändin tunnettuutta ja sitouttaa asiakasryhmiä pitkäjänteisesti.
Verkkokaupalla uusia asiakasryhmiä
Teuvan Keitintehdas perusti verkkokaupan tehostaakseen myyntiä ja tehdäkseen kaupankäynnistä mahdollisimman mutkatonta niin asiakkaan kuin henkilökunnan kannalta.
Herea auttoi verkkokaupan suunnittelussa ja tekstisisältöjen tuotannossa. Tekstit kirjoitettiin niin, että ne tarjoavat napakasti ja ymmärrettävästi juuri ne asiat, jotka asiakas haluaa ennen ostopäätöstään tietää. Nyt verkkokauppaan ohjataan asiakkaita säännöllisellä viestinnällä.
– Verkkokaupan perustaminen on ehdottomasti ollut hyvä ja kannattava päätös. Olemme tavoittaneet sen kautta aivan uusia asiakasryhmiä ja myyneet paljon tuotteita sellaisille asiakkaille, jotka eivät ole entuudestaan tunteneet meitä lainkaan. Tässä Herean kanssa tehty jatkuva viestintä ja somemarkkinointi on ollut iso tekijä.
Somemaailmaan erikoistuneen asiantuntijan apu on arvokasta
Digimarkkinointi toimii hyvin verkkokaupan aisaparina, sillä potentiaaliset ostajat voidaan käytännössä ohjata sosiaalisesta mediasta tai hakukoneen tuloksista suoraan ostotapahtuman äärelle.
– Verkossa yleisö on periaatteessa helposti tavoitettavissa, kun tietää mitä tekee. Somemaailmaan erikoistuneen asiantuntijan apu on arvokasta, sillä somemarkkinoinnin saloja on työlästä lähteä yksin selvittämään. Sääntöjä on paljon ja ne muuttuvat alituiseen.
Somemarkkinoinnin vaikutus näkyy suoraan Teuvan Keitintehtaan verkkokaupan kävijämäärissä. Pelkkä sivuliikenteen kasvaminen ei kuitenkaan vielä lämmitä. Penttilä kannustaa kokeilemaan somessa erilaisia lähestymistapoja ja kohdennuksia, jotta viestit tavoittavat tehokkaasti erilaisia potentiaalisia asiakasryhmiä.
– Herean kanssa on ollut helppoa kokeilla erilaisia lähestymistapoja markkinointiin. Se on tuottanut tulosta. Kun viestit mietitään kohderyhmälähtöisesti ja kampanjat kohdennetaan oikein rajatulle yleisölle, verkkokauppaan saadaan juuri oikeat ihmiset – ne, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita ostamaan tuotteita.
Tutustu Teuvan Keitintehtaaseen ja yrityksen tuotteisiin tarkemmin täällä!