28.12.2021

Vaasa IntoClean Oy

”Herea saa aina hymyn huulille”

IntoCleanin yrittäjä Marie Silmu tarvitsi apua yrityksensä kotisivujen uudistamiseen ja palveluiden tuotteistamiseen. Hänelle vinkattiin Herean palveluista ja yhteistyö aloitettiin alkuvuodesta 2021. Kokonaisuudessaan projekti kesti noin puoli vuotta. Silmun päätökseen valita Herea yhteistyökumppaniksi vaikutti muilta asiakkailta kuultu palaute ja paikallisuus.

– Olin kuullut Hereasta jo aiemmin hyvää ja tiesin, että palvelu tulee olemaan huippua. Oli kuitenkin iloinen yllätys, miten yksilöllistä ja asiakkaasta huolta pitävää palvelu lopulta oli. Samaa fiilistä haluan välittää omille asiakkaillenikin, Silmu sanoo.

Hereassa huolehditaan työt valmiiksi

Kiireinen yrittäjä valitsee tarkasti yhteistyökumppaninsa. Silmulle tärkeää oli luottamus ja kumppanuus, mikä näkyy myös yrityksen kotisivujen sisällöissä.

– Meillä oli jo selkeä tarve uudistetuille kotisivuille, mutta ajan ottaminen yritystoiminnasta niiden tekemiseksi oli haastavaa. Herean kanssa ideoiden pallottelu toimi ja saatoin luottaa siihen, että he pitävät huolta asioiden valmistumisesta. He myös lempeän jämäkästi vaativat, että keskityn käsillä oleviin asioihin. Näin sain luvan käyttää aikaa myös kotisivujen sisältöjen pohtimiseen, vaikka olisi ollut kuinka kiire.

Silmu viihtyy asiakastyön parissa ja siksi hänelle on tärkeää luotettava kumppani, joka jakaa hänen innostuksensa ja on häntä aina muutaman askeleen edellä.

– Hereassa on mahtavaa se, että he ennakoivat yrittäjän tarpeita ja he tarjoavat ratkaisuja sellaisiinkin asioihin, joita ei itse ole vielä tullut ajatelleeksi.

”Yritystoimintamme on kasvanut Herean avulla”

Kotisivut ovat usein ensimmäinen kontakti palveluntarjoajaan. Ajan tasalla olevat kotisivut antavat yrityksestä ammattimaisen kuvan.

– Selkeät kotisivut ovat yrityksen käyntikortti ja osa hyvää palvelua. Herea on osannut sanoittaa intohimoni ja luoda meidän yritystämme kuvaavat tekstit, palvelukuvaukset ja toimivat kotisivut, joita esittelen mielelläni asiakkaille.

Silmu ajattelee, että toimivat kotisivut ovat auttaneet uusien asiakkuuksien löytymisessä. Yritys onkin nyt tilanteessa, jossa tilauskirjat ovat täynnä koko loppuvuoden.

– Herean avulla yritystoimintamme on kasvanut. Kotisivujen uudistaminen osui hyvään saumaan, kun toimistoja käytetään taas ahkerammin etätyön vähentyessä. Olemme rekrytoineet suuren kysynnän vuoksi jo lisää henkilökuntaa, Silmu päättää.