LinkedIn-, Facebook- ja Instagram-markkinointi

 

Kohdennetulla digimarkkinoinnilla mainostat siellä, missä kohderyhmäsi on

Somemainonta on matalan kynnyksen mainostamista. Mainonta sosiaalisessa mediassa sopii sekä B2B- että B2C-asiakkaillemme. LinkedInissä, Facebookissa ja Instagramissa mainostaminen on huomattavasti edullisempaa ja helpommin kohdistettavaa kuin esimerkiksi televisio- tai lehtimainonta. Mainonta soveltuu niin yrityksen palveluiden, tuotteiden kuin brändinkin mainostamiseen. 

Somemainonnan retargeting-ominaisuuksien ansiosta mainos päätyy juuri oikean kohderyhmän nähtäväksi. Retargetingissa verkkosivukävijöistä muodostetaan yksittäisiä kohderyhmiä, joille voi myöhemmin mainostaa sellaisia tuotteita tai palveluita, joista he saattaisivat olla kiinnostuneita. Näin mainos päätyy entistä todennäköisemmin juuri oikealle kohdeyleisölle. LinkedIn-mainonnassa mainoksia voi kohdentaa myös suoraan yritysten päättäville tahoille.

Somemainonta koostuu eri vaiheista

Somemarkkinoinnissa päätämme ja suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa mainonnan kohteet sekä sen, mitä mainonnalla tavoitellaan. Tämän jälkeen teemme mainoksille operatiivisen suunnitelman. Suunnitelma sisältää yhtenäisen, yritykselle tunnusomaisen visuaalisen ilmeen sekä johdonmukaista viestintää yrityksen tuotteista, palveluista tai brändistä kuukaudeksi, puoleksi vuodeksi, vuodeksi tai erikseen määritellyn ajanjakson ajaksi. 

Suunnittelun jälkeen luomme asiakkaalle tarvittavat työkalut mainonnan toteuttamiseen sekä aikataulutamme, budjetoimme ja kohdennamme mainokset asiakkaan haluamalla tavalla suoraan työkaluun. Asiakkaan ei tarvitse huolehtia mainonnan ylläpitämisestä, sillä markkinointi on automatisoitua ja me hoidamme mainosten päivittämisen asiakkaan puolesta. Autamme myös tarvittaessa asiakasta sosiaalisen median tilien luomisessa ja optimoinnissa tai hoidamme tilin luomisen asiakkaan puolesta alusta loppuun saakka.

 

Herealta saat apua LinkedIn-, Facebook ja Instagram-markkinointiin. Ota yhteyttä ja kysy tarjousta!

Maija Anttila,  040 154 4436, etunimi.sukunimi@herea.fi

Eliina Puijola, 040 5041198, etunimi.sukunimi@herea.fi

 

Pyydä tarjous tai varaa maksuton kartoitus

Digimarkkinointi