11.04.2023

Herea otti käyttöön STT Infon

Lehdistötiedotteiden lähetys nyt kattavalla valtakunnallisella jakelulla

Viestintätoimisto Herea on ottanut käyttöön STT Infon palvelun valtakunnallista tiedottamista varten. STT Viestintäpalvelut on osa Oy Suomen Tietotoimisto Ab:ta ja se on tällä hetkellä Suomessa ainoa palvelu, jonka kautta voi lähettää lehdistötiedotteen toimittajien sähköpostien lisäksi suoraan tärkeimpien kotimaisten uutismedioiden omiin toimitusjärjestelmiin.

—Asiakaskuntamme on laajentunut Suomen lisäksi ulkomaille. Isot ja kasvavat yritykset ymmärtävät näkyvyyden merkityksen ja haluavat tehdä lehdistötiedotteita säännöllisesti. STT Infon kautta saamme välitettyä lehdistötiedotteet laaja-alaisesti juuri niihin kanaviin ja alueille, missä asiakkaamme haluavat näkyvyyttä, kertoo Herean toimitusjohtaja Eliina Puijola.

Palveluntarjoajana STT Info huolehtii mediatietokannan päivittäisestä ylläpitämisestä, lisäksi lähetyksiin on mahdollista lisätä omia lähetyskohtaisia jakelulistoja. Tekstisisältöjen lisäksi tiedotteisiin voi lisätä mukaan kuvia, videoita ja linkkejä. Herea hoitaa kaiken sisällöntuotannon ja lähetyksen haluttuna ajankohtana.

Levikin laajuudesta kertoo se, että pelkästään STT:n tiedotteilla on 7000 tilaajaa. Lisäksi tiedotteet julkaistaan myös STT:n Twitterissä, jossa 10 000 seuraajaa. Näkyvyyttä siis tulee, vaikka mediaosumat jäisivätkin vähäisiksi. Tiedottamista voi tarvittaessa tehdä myös Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

—Laajan ja ajan tasalla olevan mediatietokannan kautta pystymme määrittelemään jakelun täsmällisesti tietyille aloille, näistä esimerkkinä esim. energia- ja sähköala, IT tai metalliteollisuus.

Herea tuottaa lehdistötiedotteet suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja palveluun kuuluu lehdistötiedotteiden valtakunnallinen jakelu STT Infon kautta. Palvelu on ostettavissa heti.

Lisätietoja antaa: 

Eliina Puijola
Toimitusjohtaja, Herea Oy
+358 40 504 1198 eliina.puijola@herea.fi