22.02.2022

DESIGN BY HANNA K. & CO.

Toiminnan käsikirja on yrityksen kasvaessa elintärkeä työkalu

Hanna Yli-Yrjänäinen omistaa tila- ja sisustussuunnittelua sekä suunnittelun toteutusta ja projektinjohtoa tekevän DESIGN BY HANNA K. & CO. -yrityksen. Herean toteuttama Toiminnan käsikirja on Yli-Yrjänäiselle elintärkeä työkalu erityisesti yrityksen henkilöstörakenteen vuoksi. Yhtenäisiä toimintatapoja voi olla haastavaa saada kaikkien tietoon, kun yrittäjällä on palkkalistoillaan olevan henkilöstön sijasta alihankintaverkosto.

— Halusimme toteuttaa Toiminnan käsikirjan nimenomaan siksi, että saisimme koko porukalle yhtenäiset toimintatavat. Käsikirja on tässä ydinasia. Emme aina näe toisiamme, joten on tärkeää, että jokainen osaa itsenäisesti toimia brändin mukaisesti ja yhteisten pelisääntöjen mukaan.

Yhtenäisen toimintakulttuurin luomisen lisäksi toiminnan käsikirjasta on Yli-Yrjänäisen mukaan hyötyä erityisesti uusien henkilöiden perehdyttämisessä.

 — Heille annetaan heti omat toiminnan käsikirjat. On tärkeää varmistaa heti alussa, että arvomme puhuttelevat ja että olemme samalla aaltopituudella. Näin uudet henkilöt saavat myös heti ensikosketuksen yrityksen brändiin, joka on myös kirkastunut toiminnan käsikirjan myötä.

Yrityksen viestinnän lähde ja erottuvuustekijöiden selkeyttäjä

Markkinoinnissa yritys hyödyntää toiminnan käsikirjaa ja siitä otettuja poimintoja omilla kotisivuillaan sekä sosiaalisessa mediassa. Käsikirja helpotti viestinnän yhtenäistämistä, ja Yli-Yrjänäisen korviin onkin kantautunut siitä myönteistä palautetta.

 — Olemme ammentaneet viestintäämme toiminnan käsikirjasta. Se on lisäksi selkeyttänyt omia erottuvuustekijöitämme sekä omaa tapaani puhua yrityksestäni – minun oli esimerkiksi paljon helpompaa tehdä yritystäni koskeva esittely, kun asiat olivat käsikirjan ansiosta niin selkeästi mielessäni.

Yli-Yrjänäinen kiittelee Herean Eliina Puijolaa loistavasta vuorovaikutuksesta ja asioiden kiteyttämisestä brändikarttakoulutuksessa.

— Hänellä oli taito saada asiat minun päästäni paperille. Suosittelen tätä palvelua jokaiselle yritykselle ja erityisesti niille, jotka ovat kasvutarinansa alussa. Juuri silloin kaivataan yhtenäisiä toimintatapoja.

 

Tutustu DESIGN BY HANNA K. & CO.:hon täällä!

Lue lisää Brändin toiminnan käsikirjasta täältä!

 

Kuva: Christoffer Björklund